lauantai 25. elokuuta 2012

Sinikka Nopola: Miksi emme totu pystyasentoon

WSOY, 2007
Asia 1:
Laadin jokin aika takaperin listan hyväntuulisista kirjoista. Etsin kirjaston äänikirjahyllystä jotakin, jota olisi hyvä kuunnella sukan kutomisen ohessa. Siippaseni on keksinyt haluavansa polvipituiset sukat, ja toimen miehenä se on nyt kiikuttanut meikäläiselle netistä tulostetut englanninkieliset ohjeet, kaksi kerää lankaa ja kahden pyöröpuikot. Nojatuolissa vasemmalla puolellani on yksi monistenippu, jossa kerrotaan, miten sukkia neulotaan kaksilla pyöröpuikoilla. Oikealla puolella taasen monistenippu, jossa on rivi riviltä etenevät ohjeet juuri näiden nimenomaisten sukkien tekemiseen. Sohvapöydällä edessäni sitten on tämä tietokoneeni, jolla etsin havainnekuvia siitä, miten kolmiosaista palmikkoa neulotaan. Leppoisa harrastus, tuo neulominen.

Niin, olin siis sanomassa, että etsin jotakin äänikirjaa vitu neulomistukioitani varten. Hyllystä heilutteli jo kaukaa taivaansininen pieni kotelo, joka sisälsi Sinikka Nopolan kokoelman Miksi emme totu pystyasentoon.

Kirjoitin sata lappua, jossa joka toisessa oli järkevä, joka toisessa turhanpäiväinen sana. Hattara. Pilvi. Enkeli. Ihminen. Joulupukki. Sijoituskonsultti. Tanssityttö. Logistiikkaoperaattori. Laiskottelu. Laatuaika. Riippumatto. Osaamiskeskus. Poskisuudelma. Letkusuulake. Haavemaailma. Tietoyhteiskunta. Yöperhonen. Ravihevonen. Bikinit. Solmio. Meediokurssi. Golfklubi. Lomaromanssi. Avioliitto. Erotiikkamessut. Venenäyttely. Katukauppias. Pääekonomisti. Panin laput hattuun, ja nostin hatusta yhden. Siinä luki letkusuulake.

Yllä oleva on katkelma tarinasta Letkusuulakkeen aika. Katkelmassa Nopola selittää, kuinka tuli kirjoittaneeksi kyseisen letkusuulaketta käsittelevän tekstin. Varsinainen juttu ei ole ehtinyt edes alkaa, mutta olin itse jo aivan täpinöissäni, että mitä sieltä nyt tulee. Kerro, kerro tarina letkusuulakkeesta!

Nopola on muikean arkinen. Ensimmäisellä levyllä hän lukee imurin käyttöohjetta, onkii kulutusyhteiskunnan symboleiksi vetoketjullisia aamutossupusseja ja Mikki Hiiri -jalkaisia cd-torneja, säälii Alli Paasikiveä ja pohtii, miksi koululainen on paheksuttavalla tavalla hajamielinen, jos hän ei konemaisesti keskity siihen, mitä kulloinkin lyödään nenän alle.

Kokoelma on hauska, muttei turhanpäiväinen. Ei slapstick-hauska, vaan ennemmin ironialla ja arkielämän absurdeilla asioilla tai liioittelulla huvittava. Hän ken pitää Heinähattu ja Vilttitossu kirjoja hauskoina, pitänee näistäkin, vaikka kaikissa tarinoissa imu ei aina virrannut. Pientä epätasaisuutta selittää varmaan valikoiman koonti useammasta lähteestä.

Asia 2:
Suomessa siis jälleen. Kiitos mukavaa lomaa toivottaneille! Reissu oli onnistunut, joko murehtimiseni vuoksi tai siitä huolimatta. :) Viimeisenä yönä ennen lentoa kotiin en saanut nukuttua (aikaa olikin vain kolmisen tuntia), vaan kertasin mielessäni aikataulua: "herätyskello on soimassa klo --.--... taksi on tilattu ovelle --.--... bussiasemalle kestää ajaa ehkä --min ja sitten bussimatka kestää --min ja sitten boarding passit on pakattu ja passi on ja kone lähtee --.--... ja arvioidusta laskeutumisajasta on lappu kotona, että osaavat tulla noutamaan." Muuten näin, paitsi että koska oli niin myöhä ja olin niin väsynyt, että ajatus katkesi aina jossakin kohdassa, jolloin piti aloittaa tietysti jostain unilogiikan syystä alusta. Hu-huh. Vaan hauskaa siis oli (vaikka sisko osti viisi kenkää ja jouduimme palaamaan seuraavana päivänä takaisin hakemaan sen kuudennen). Säät suosivat ja pääsin Piccadillyn Waterstonesiin, kasvitieteelliseen puutarhaan ja ale-hanojen ääreen pubiin jos toiseenkin. Tate Modern jäi näkemättä, mikä vähän harmittaa, mutta kokonaisuus oli onnistunut.

Asia 3:
30 päivää kirjoja, päivä 2:
Lempiruno tai -runokokoelma. Luen aika vähän runoja. Muutama mukava muistuu mieleen, mutta Adrian Henrin Tonight at Noon ehti paikalle ensin. Se on ollut yksi suosikeistani jo pitkään. Miksikö? Hmm... Se on hauska ja haikea, toiveikas ja tavallaan siksi viiltävä. Kevyt ja painava. Kekseliäs. Kaunis. Sen voi lukea (englanniksi) täältä.

4 kommenttia:

  1. Minä harrastan tuota puoliskon palvelua ruoanlaiton muodossa, mutta yleensä etsin itse reseptit. Paitsi joskus alkukeväästä, kun hän ystävällisesti vihjaisi Hesarin nettisivuilla olleesta kakkureseptistä iskemällä sen suoraan Facebook-sivulleni. (Tuli muuten hyvä kakku ja tein ekaa kertaa elämässäni valkuaisvaahtoa!)

    Muistin sinua tunnustuksella, käy noutamassa blogistani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin! Kiitos! :)

      Hahaa, hienovaraista. Nyt rupesikin tekemään mieli leipoa... sain tässä juuri vatkaimenkin, joten nyt on mahiksia vaikka mihin...

      Poista
  2. Muikea arkisuus kuulostaa mainiolta! Olen pelännyt että kirja lipsahtaisi slapstickin puolelle, kiva kuulla että se ennakkopelko oli turha :)
    Hienoa myös että lomasi onnistui! Ensi kerralla näet sen Tatenkin sitten ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, turha on. Sellaista kyllä harrastetaan paljon, että asiat paisuvat kertojan pään sisällä ihan hurjiin mittakaavoihin. Se on tavallaan farssimaista, mutta jotenkin ei kuitenkaan. :)

      Juu, ensi kerralla sitten. Veli ainakin oli salaa mielissään, kun ei joutunut modernia taidetta katsomaan, joten kaikki matkalaiset eivät samalla lailla tästä onnettomuudesta kärsineet! :D

      Poista