lauantai 26. lokakuuta 2013

Martin Walker: Poliisimestari Bruno

Quercus 2008
No niin. Taustoitetaan. En siis lue paljonkaan dekkareita. Vanhempani ovat aina lukeneet, etenkin kesäisin, ja luulen että mahdollisesti sen vuoksi takaraivooni on jäänyt jokin ajatus siitä, että dekkarit ovat hyvää viihdettä ja Sapo kuuluu kesään. Kun nyt kuitenkin olen tämmöinen nynny, en yleensä syty dekkarien synkeistä takakansista ja mustanpuhuvista kansista. Kiinnostuin, kun törmäsin mainintaan ranskalaiseen pikkukylään sijoittuvasta murhamysteeristä, jonka kansikin näytti sangen helpostilähestyttävältä (oikealla).
WSOY 2010
Sinänsä täydellistä olisi ollut, jos kirjailija olisi ranskalainen (ranskasta käännettyjen kirjojen je-ne-sais-quoi on jo käsite), mutta välikö hällä. En tiedä miksi arvelin, ettei tätä ole käännetty. Oli kuitenkin! Martin Walkerin Poliisimestari Bruno oli sekä kirjastossa että saatavilla. En tosin varmaan olisi Sapo-painosta (vasemmalla) liiemmin käpälöinyt, sillä henki on tyyten erilainen kuin ensin näkemässäni englanninkielisessä versiossa. Kirjastahan on tosin englanniksikin erilaisia kansia, joista valtaosa on huomattavasti lähempänä Sapon valintaa kuin tuota piirros-/maalaushässäkkää, johon ensinnä törmäsin.



Ja niin ryhdyin lukemaan Sapoa, joka tunnetusti vangitsee mielenkiintomme.

Ensimmäiset 50 sivua tuntuivat lähinnä laskelmoidulta yritykseltä luoda idyllistäkin idyllisempi ranskalainen kylä täynnä persoonia. Agathachristiemäinen rauhaisa kylä, mutta sokerikuorrutteella ja Ranskassa. Jaa jaa, vai on vuonna 2008 kirjoitettu ja ilmeisesti EU-puheista päätellen samoja aikoja elävä kylä sellainen, että siellä on viranomaisilla kaksi tietokonetta. Pateeta syödään joka paikassa ja tietysti kylässä on kaksi ammoisista ajoista keskinäistä vihaa pitänyttä ynseää miestä koomisina taustahahmoina.

Seikka jota en ensin tajunnut: kirjan nimestä pitäisi ehkä välittyä jonkinlainen pienen yhteisön henki, jos poliisimestaria kutsutaan etunimeltä. Siitä on pitkälti kysymys: Saint-Denis on pikkuinen idylli Ranskan sydämessä. Poliisimestari Bruno tuntee kaikki kyläläiset, pelaa tennistä tai rugbya puolen kylän kanssa eikä ole käyttänyt virka-asettaan koskaan.

Ehdin arvella, että lukukokemuksesta tulisi aika lattea, mutta koko juttu sai kuin saikin lisää syvyyttä. Tapahtuu murha, jonka poliittiset ulottuvuudet vetävät Saint-Denis'hin tv-kameroita ja poliitikkoja. Pariisista tulleilla sydämettömillä poliittisilla kiipijöillä on mahdollisuus yletä, jos hoitavat jutun oikein, eikä maalaisyhteisön hyvinvointi kiinnosta heitä. Bruno ja pormestari Mangin pelaavat poliittista peliä minkä parhaiten taitavat ja yrittävät samalla pitää rakkaan laumansa ruodussa.

EU-kiemurat ja maahanmuuttajakysymykset nostivat kirjan vähän odottamattomalla tavalla nykyaikaan, mikä raikasti tarinaa, joka uhkasi latistua laskelmoiduksi miljöökuvaukseksi. Vanhanaikainen idylli muuttuvassa maailmassa kiinnostaa ja tavallaan juuri se ylitsepursuava idyllisyys vähän viehättääkin, joten luen varmaan sarjan seuraavankin osan jossakin vaiheessa. Kirja jätti toisaalta sen verran kliseisen jälkimaun, etten voi hehkuttaa tätä löytönä, joka sytyttää sisäisen paloni dekkareihin. :)

Martin Walker: Poliisimestari Bruno
WSOY 2010
Käännös: Raimo Salminen

4 kommenttia:

  1. Luin tämän juuri, eilen sain loppuun! Ja tykkäsin tosi paljon, oli oikein mukavasti erilainen dekkari. Ihanaa ranskalaistunnelmaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa sama ajoitus! :D

      Multa vertailukohdat vähän puuttuvat kun ei ole tullut dekkareita juuri luettua. Kiinnostavaa tietää, että tämä oli myös dekkarituntijan näkökulmasta poikkeava. Vinkkaa ihmeessä, jos mieleesi tulee jokin muu Ranskaan sijoittuva dekkari, jossa veri ei lennä kovin tiuhaan. Semmoinen rupesi nyt kiinnostamaan!

      Poista
    2. Fred Vargasin tuotanto sijoittuu Ranskaan ja on myös aika erilaista dekkaria. Komisario Adamsberg on aivan huipputyyppi. Kannattaa tutustua, minä tykkään näistä kuin hullu puurosta. :) Alkusyksystä luin myös semmoisen kun Antonin Varennen Fakiirit. Ranskassa oltiin ja ei ollut mikään tusinadekkari sekään. Päinvastoin, oli oikea löytö. En minäkään tykkää, jos on kovin veristä touhua. Näissä vinkeissä meno pysyy kohtuullisena minun mielestäni. :)

      Poista
    3. Uu, kiitos! :) Googlailin vinkkejäsi ja huomasin, että kirjastosta saisi ainakin jotakin tuon Vargasin kirjoja ranskaksi, ja takakansiteksti on ainakin kirjoitettu sellaisella kielellä, että minäkin ymmärrän... Saisinkohan luettua koko kirjan ranskaksi... Innostuin nyt tästä niin että taidan yrittää!

      Poista