maanantai 1. heinäkuuta 2013

Heikki Willamo iskee jälleen

Anteeksi, Kai Fagerström ja Risto Rasa, piti keksiä iskevä otsikko. Heikki Willamon nosto otsikkoon juontuu hänen kirjastaan Vuosi metsässä, jonka luin alkuvuodesta ja tykästyin kovin. :) Kolmikon yhteistyön hedelmä on Maahengen kustantama Viimeiset vieraat, joka esittelee autiotaloja. Kokonaisuus koostuu tunnelmallisista valokuvista, haikeista ja pohdiskelevista teskteistä sekä joukkoon ripotelluista Risto Rasan runoista. Aivan ensin haluan sanoa, että tykkään: tykkään!

Seuraavaksi tosin haluaisin heti sanoa, että vaikka osat sopivat yhteen erinomaisesti, kaipasin jonkinlaista selvitystä siitä, miten vastuu on kolmen kannessa komeilevan tekijän kesken jakautunut. Onko Rasa kirjoittanut runot tätä teosta varten vai onko ne poimittu hänen aiemmasta tuotannostaan? Onko Willamo ottanut kuvat ja Fagerström kynäillyt tekstin? Kuka, mitä, häh?

Ainoa toinen negatiivissävytteinen pohdintani liittyy myös ns. tekstinulkoisiin ratkaisuihin, paperiin. Monet kuvat on otettu syksyllä ja väritys on tummasävyinen. Mustat kohdat vain näyttäisivät kanttaavan harmaaseen ikävän paljon, mikä johtunee paperivalinnasta. Pienet sävyerot tummilla alueilla erottuisivat paremmin, jos paperi olisi valittu enemmän valokuvia ajatellen. Tähänkin sitten liittyy tietysti "toisaalta", ja tässä se tulee: mattapintainen, hieman kermansävyinen paperi sopii kauniisti kirjan henkeen. Sään kuluttamiin harmaisiin lautoihin. En ole paperiekspertti, mutta jos valokuvat olisivat parhaan laadun vuoksi edellyttäneet esimerkiksi kiiltävää paperia, sellainen voisi tuntua jotenkin väärältä, liian uudelta ja teolliselta sateenpehmeiden kuvien ja torppien auringonhapertamien verhojen rinnalla. Ainakin nyt siltä tuntuu, kun katselee tuota nykyistä paperivalintaa... Vähän jahkailuksihan tämä menee, mutta lopputulemana sanoisin silti, että mieluummin valokuvat parhaiten esittävä paperi kuin kaunis, mutta valokuvilta vievä paperi.

Näitä pieniä pohdintoja lukuun ottamatta tykkäsin kyllä. Willamon aiemmin mainitsemani metsäkirja puhutteli ehkä vieläkin enemmän, ehkä selkeämmän rakenteensa (vuoden kierto) ja näkökulmansa vuoksi (yksi mies + yksi vuosi + yksi metsä = ?), mutta tässäkin on samoja kiehtovia elementtejä. "Mäyrä-äijiä" toverillisesti tarkkaileva, pohdiskeleva kertojan ääni sekoittelee perimätietoa, omia lapsuus- ja luontomuistoja ja eläinten tarkkailua hyvällä suhteella. Vähäeleiset valokuvat antavat tilaa vaatimattomuudessaan kauniille kohteilleen: metsähiirille, ketunpoikasille, varpuspöllöille ja mäyrille. Unohtamatta tietenkään autiotaloja, joihin on asettunut päällekkäin kaksi elämää. Ihmisen rakentamat suorat seinät ja suorat kulmat ovat pohjalla, mutta päälle on kiivennyt sammalta, jäkälää ja linnunpesiä. Ikkunaverhon takaa pihalle ei kurkistele isäntä eikä emäntä, vaan hiirulainen. Jotain puhuttelevaa ja jännittävääkin niissä on.

Sikäli kuin on mahdollista jaotella kirjan kuvia eläin- ja talokuviin (eläin talossa kertoo sekä eläimestä että talosta, mutta eläimen mieltää suit sait "päähenkilöksi"), eläinkuvia on enemmän, mutta mukana on muutama erityisen puhutteleva otos, jonka keskiössä on talo ja sen sulautuminen ympäristöönsä.

Valokuvien värimaailma on hillitty ja kaunis. Tekee itsekin mieli metsään, olipa siellä taloja tai ei.

Tässäpä toinen kirja Kansankynttiläin kokoontumisajojen kategoriaan X) Luonto ja ympäristö. Muut haastetta varten lukemani kirjat näkee täältä.

Viimeiset vieraat
Fagerström & Rasa & Willamo
Maahenki 2010 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti